Uutiset

A-COM OY on suljettu.

Monacor ym. edustukset ja palvelut on nyt osana Discoland Oy:n ennestään laajaa tarjontaa.

Neuvonta, suunnittelu, asennus ja huoltopalveluja tarjoamme jatkossa Discoland Oy:n nimissä.

Myös teollisuuden tarpeisiin pyrimme vastaamaan parhaamme mukaan, vaikka elektromekaniikka on jätetty pois uusista valikoimista.

Siirry discolandiin!

Suunnittelu

Oli tarpeesi sitten suurempi tai pienempi, me autamme mielellämme myös kokonaisuuden suunnittelussa, aina tilanteen mukaan. 

Vaikka kyseessä olisi kuinka vaatimaton kokonaisuus, se kannattaa tehdä silti oikeista osista. Ensin siis kannattaa olla meihin yhteydessä niin katsotaan asiaa vaikka puhelimessa, miten paljon suunnitteluun kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa, mutta aina kannattaa käyttää sen verran kun se vaatii. Älä siis jätä suunnittelua tekemättä, sillä silloin et tiedä mitä tulet saamaan ja milloin.   

Käymme päivittäin kohteita ja projekteja läpi puhelimessa ja ihan vaikka kännykkäkuvien pohjalta. Samoin voimme toimia yhdessä jälleenmyyjiemme kanssa tai suoraan sen henkilön kanssa joka projektista tai hankinnasta vastaa. Tärkeintä on että asiat tulee hoidetuksi oikein.

Älä siis epäröi ottaa meihin yhteyttä, sillä kysyminen ei maksa kuin muutaman minuutin ajastasi ja kysymällä voit säästää huomattavasti aikaa ja rahaa.